Ensimmäinen osa ensimmäisesti novellistani. :--D Aika lyhyt tuli, mutta se tuntui hyvältä lopettaa tuohon.. (: Well, enjoy! Musiikiksi sopii muuten tämä: http://www.youtube.com/watch?v=56gUuvv5l-s

"Yks, kaks, kolme, yks, kaks-- EI!" hieroin turhautuneena varpaitani, katsoen samalla murhaaalla katseella ylöspäin Juliusta. Poika oli tyypillinen murrosikäinen, naama täynnä finnejä, mielessä pelkästään tytöt, CS ja kaverit. Tämäkin tapaus tuntui kasvavan kumaraan, koko ajan vain pidemmäksi ja pidemmäksi vaatteiden tullessa yhä pienemmiksi. "Anteeksi, Henna, ei ollu tarkotus!" "Äh, tiedän sen, mutta" Nousin ylös Juliuksen viereen. Tämä oli ainakin 20cm minua pidempi "tämä oli jo kolmas kerta tänään. Tanssiharjoituksista ei tuu mitään jos sä koko ajan tallot mun varpaille!" Julius katsoi minua anteeksipyytävästi. Samassa tanssiopettajamme Riina pujotteli muiden tanssijoiden läpi luoksemme. "Julius, astuitko taas Hennan varpaille? Vai törmäsitkö toiseen tanssipariin?" Pienen hiljaisuuden jälkeen Julius vastasi arasti: "A-astuin... Taas." Tuhahdin hiljaa. Olin huomannut ärsyyntyväni helposti Juliuksen läsnäollessa, eikä tämän ujo olemus auttanut siinä ollenkaan. Olin aina viihtynyt paremmin reippaiden ja rentojen ihmisten kanssa, mutta minkäs teet kun tanssipariksi on jäljellä enää tohelo 14 - vuotias poika, joka pelkää tanssiopettajaammekin kuin kissa hiirtä. Julius vilkaisi minua platinanvaalean otsatukkansa takaa. Hän huomasi varmaan suuttumukseni, ajattelin. Sama se, ehkä hän vetäytyy harjoituksista ja minä saan uuden parin. "No, lauantaina taas uudestaan. Kello on nyt jo yli viisi, teidän on aika mennä kotiin." Riina huokasi hieroen silmälasiensa jättämää painautumaa nenällään. Mitä minä näiden onnettomien lasten kanssa teen... Nainen huokasi syvään kävellessään viimeisenä nuorisotalon salista, sammuttaen valot perässään.

Kotimatkan varrella sattui olemaan pieni kioski. Tavalliseen tapaani parkkeerasin punaisen Renault-pyöräni (jonka kunnosta ei muuten edes tarvitse puhua!) pyörätelineeseen. Kaivoin taskuani, hakien sormillani avaimia, jotka harmikseni olin jättänyt kotiin. Kirosin mielessäni, ja tiirailin hivenen lähistöä. Muita ihmisiä ei näkynyt, joskin yksi pariskunta lähipenkillä kuhertelemassa sekä pari minua nuorempaa poikaa. Tuskin pyörääni pöllittäisiin 10 minuutissa? Astelin siis sisään kauppaan. Purkkaa jauhava harjoittelija nojaili seinään kassan takana, mulkaisten minua pahasti, kuin olisin keskeyttänyt jotain tärkeääkin. Missähän vanha kunnon Marjo on? Mietin hipsiessäni juomaosastolle. Marjo oli vähän päälle viidenkymmenen vanha nainen, joka joka kerta kauppaan astuessani hymyili sydämmellisesti. Olin jo vanha tuttu rouvalle, sillä joka viikko muutaman vuoden aikana olin käynyt siinä samaisessa lähikioskissa. Asetin kassahihnalle Fanta-pullon, sanoin myyjälle hei ja hymyilin pienesti. "Mo" tyttö vastasi, joskin hän näytti siltä että olisi voinut heittää minut ulos. Hymähdin hiljaa ojentaessani rahat tytölle. Tyttö laski rahat, nostaen kohta hymyilevän  katseensa minuun. Hymy oli aitoa - aitoa vahingoniloa. "Täs o vaan 1,20" "Niin?" kysyin ihmeissäni. Eikös limu maksanut 1,18€, eli pyöristettynä 1,20€. "Se makso niinku euron ja nelkyt senttiä" harjoittelija töksäytti. Kirosin toistamiseen mielessäni, ja juuri kun olin kääntymässä viemään juoman takaisin kuulin äänen takaani: "Mä voin maksaa." käännyin ympäri, ja näin vieressäni vähän päälle 165cm pitkän, varmaan suunnilleen minun ikäiseni pojan, jolla oli vaaleansiniset silmät, tummanruskeat hiukset sekä varmasti maailman suloisin hymy. Myyjä näytti nyrpeältä, mutta otti kuitenkin pojan rahat vastaan. "Ki-kiitti" änkytin pojalle kun tämä käveli kanssani pihalle. "Ei mitään. Mä oisin ostanu energiajuoman, mut fyrkat ei riittänykkään" poika sanoi minua katsoen. Hymyilin vinosti, mutta siihen hyvä mieleni päättyikin. "Mun pyörä!" ähähdin: se oli varastettu. "Hemmetti soikoon..." kirosin, ja vilkaisin poikaa. Tämä katsoi minua vähän aikaa ihmeissään, kunnes taisi ymmärtää mistä oli kysymys. "Tota... Missä sä asut?" "Tässä ihan lähellä..." osoitin suuntaa kädelläni "Tuonne päin pari kilsaa". Poika hymyili, katsoen minua hivenen mietteliäänä. "Mäkin oon menos siihen suuntaan." "No kivat sulle" "Haluisitsä niinkuin kyydin? Tarakalla siis, mäkin oon pyörällä." poika sanoi, haroen hiuksiaan. Tyhmää pilata täydelliset hiukset noin, tuumasin, pojalle kuitenkin hymyillen. "No, kai se käy..." sanoin hetken mietittyäni. Jalkani olivat vielä vähän kipeät Juliuksen tallomisen jälkeen. Katseemme kohtasivat hetkeksi, tunsin punastuvani, ja käänsin pääni pois. "Mikä sun nimesi muuten on?" kysyin.  "Elias" tämä vastasi hymyillen. Kiva nimi, ajattelin, ja kohta Eliakseksi esittäytynyt poika kysyi minun nimeäni. "Henna" vastasin, Elias hymyili. "Kiva nimi." 

"Tääkö talo se on?" Elias kysyi. Matka sujui tavallisesti. Aluksi tuntui hämmentävältä istua lähes vieraan pojan tarakalla, ja vielä niin lähellä tätä! Olin pian hälynnyt olevani väsynyt, ja huomaamattani nojasin vähän Eliaksen selkää vasten. "Joo" vastasin. "Kiitos kyydistä muuten". "Ei mitään, noin nättiä tyttöä autan mielelläni" Elias vastasi, pienoisesti hymyillen. Jalkani muuttuivat hyytelöksi, ja tunsin punan nousevan jälleen kasvoilleni. Elias hivuttautui hivenen lähemmäksi minua, vieläkin hymyillen lämpimästi. Apua, entä jos se pussaa mua? ajattelin kauhuissani. En olisi valmis sellaiseen... Kuitenkin poika vain kietoi minut toverilliseen halaukseen, ja ennen kuin ehdin halata takaisin tämä nousi jälleen pyöränsä selkään, heilautti kättään tervehdykseksi ja lähti polkemaan poispäin. Katsoin haikeasti tämän perään. Tunsin jalkojeni tärisevän vieläkin, ja sykkeenikin tuntui kohonneen viime minuuttien aikana. Huokasin syvään, ja suljin hetkeksi silmäni. Hymy nousi väkisinkin huulilleni, kun ajattelin pojan enkelimäisi kasvoja, sydämen sulattavaa hymyä ja ihanaa tunnetta sydämessäni joka kerta kun Elias katsoi minua. Taidan olla ihastunut... Pahasti ihastunut.