Jatkoa näinkin pian, tarkoitukseni oli tehdä tämä kyllä vieläkin aikaisemmin mutta toivottavasti tämä kelpaapi. 8) Tällä kertaa tulikin vähän pidempi osa.. :D Tällä kertaa en varsinaisesti musiikkia valinnut, mutta näitä kuuntelin kirjoittaessani:

Jesse McCartney - Beautiful soul

Jesse McCartney - Becouse you live

Taylor Swift - Love story

Ps. kiitos todella paljon edellisen osan kommenteista ♥ Love you guys ♥

****

Oli kulunut viikko Eliaksen ja minun tapaamisesta. Illalla kun laitoin pillifarkut pesukoneeseen huomasin takataskussa lapun, jossa ilokseni oli numero. Ilmeisesti Eliaksen, se varmaan sujautti tän sillon halatessa mun takataskuun... olin tuumaillut, ja laitoin numeron varmaan talteen kalenterikirjani väliin. Minua harmitti etten ollut antanut pojalle omaa numeroani, sillä nyt hän varmaankin odotti minun soittavan... Toivottavasti. Sitä en tänään tekisi, koska olin sopinut tapaavani Siljan kahvilassa. Hymyilin huomaamattani, siirsin tummanruskean hiussuortuvan silmiltäni, suoristin mustan toppini reunaa ja lähin harppomaan yläkerran portaita ylös.

Makuuhuoneeni oli melko pieni, mutta tarpeeksi suuri minulle. Seinät olivat täynnä julisteita, joissa komeilivat mm. Jonas Brothers, Green Day ja Johnny Depp. Yöpöydälläni lojui kymmeniä juoru- ja sarjakuvalehtiä. Sängyllä uinui musta maatiaiskissani Onni. Adoptoimme Onnin löytöeläinkodista sen ollessa vasta kuukauden ikäinen kissanpoika. Hymyilin pienoisesti kissan venytellessä makeasti ja kohentavan asentoaan limenvihreän päiväpeiton päällä. Mitä ihmettä laitan päälleni... mietin ja avasin vaatekomeroni oven. Omistin miltei vain lapsellisia, liian kirjavia vaatteita, joista suurinosa oli jo pieniä. Hymähdin hiljaa, ja aloin urakalla etsimään sopivia vaatteita.

Tutkailin peilikuvaani kriittisin silmin. Omistin tummanruskeat, alaspäin ohenevat hiukset ja vihreät silmät joista isä keksii minulle hölmöjä lempinimiä, kuten smaragdisimmu. Vaatteiksi olin pitkän etsinnän jälkeen valinnut Paul Frankin vihreän hupparin ja mustat college-housut. Olin tarpeeksi tyytyväinen lopputulokseen, ja vilkaisin seinäkelloani: apua, se oli jo yli kaksi! Juoksin portaat alas, pörrötin ohimennen pikkuveljeni Jannen hiuksia ja vedin valkeat superstarit jalkaani, kiitäen salamana ovesta ulos. "Minne Hennalla on noin kiire?" äiti kysyi veljeltäni tullessaan keittiöstä tiskirätti kädessään. Janne kohautti olkiaan ja taputti äitiä olalle, sanoen pikkuviisaasti: "Ei hätää äiti, se aika menee ohi aikanaan."

"Henna, sä oot puoli tuntia myöhässä!" Silja ärähti tuohtuneesti kun viimein tulin kahvilalle. Tämän taivaansiniset silmät tutkailivat selitystä vaatien. Hänellä oli yllään pillifarkut, vaaleanharmaa huppari ja tennarit. Hän oli mielestäni aina ollut meistä se sievempi osapuoli, vaikka nyt vihaisena muistuttikin raivohärkää. "Sorry Silja, en yhtään katsonut kelloa..." "Ei se mitään, mutta sä saat tarjota" Silja sanoi jo leppyneenpänä. Hymy nousi huulilleni. Onneksi ystäväni ei ollut pitkävihaista sorttia. "Hienoa, se käy hyvin" virnistin, ja kävelimme sisään kahvilaan. Silja tilasi munkin ja cokiksen, kun taas minä otin jäätelön ja fantan. Olin huomaamattani tainnut tulla riippuvaiseksi fantasta. Istahdimme nurkkapöytään, johon toisessa päässä istuvan lapsiperheen aiheuttama melu ei yltänyt. "Mitenkäs tanssiharkat menee? Tallooko Julius vieläkin varpaitasi?" Silja kysyi ja haukkasi munkistaan. "Joo, talloo. Tulen hulluksi jos en saa uutta paria!" puuskahdin ja hörppäsin fantastani. "En tiiä mitä tehdä. Tulemme viimeisiksi tanssikisoissa ja Netta pääsee nauramaan minulle makeasti." Netta oli ärsyttävä tyttö tunneiltamme, joka oli harrastanut tanssia seitsemän vanhasta asti, ja lisäksi oli Riina-opettajamme naapuri, joten sai välillä lisäopetustakin. Netta myös sai ensimmäisien joukossa parhaat ja mukavimmat tanssiparit, toisin kuin minä. "Oon jättänyt treenejä väliin muutaman kerran tällä viikolla..." mainitsin totuudenmukaisesti. "Miks ihmeessä? Ei Julius NIIN paha voi olla!" Silja sanoi. "Kyllä se voi. Eikä se siitä muutu. Taidan joutua esittämään kipeää kisapäivänä tai jotakin. Siis jos en saa uutta tanssiparia ja maaniteltua Juliusta pois pelistä". Silja nyökähti, muttei ilmeisestikään ymmärtänyt pakkomiellettäni päästä Juliuksesta eroon. Julius ei murkaakaan hänen varpaitaan... murahdin mielessäni. "Miten muuten sen Eeliksen kanssa menee?" Silja kysyi kohta juotuaan cokiksen loppuun. "Eliaksen" korjasin automaattisesti pienesti naurahtaen. "No ei kai oikeen mitenkään. Ajattelin soittaa sille huomenna tai jotakin..." "No soita ihmeessä" ystäväni rohkaisi minua ja hymyili. "Äh, kuolen jos en pääse pissalle" vingahdin ja pomppasin tuoliltani. Silja nauroi minulle ja osoitti toiletin suunnan.

Tultuani vessasta huomasin Siljan katselevan noin meidän ikäistämme tummahiuksista poikaa, joka istui vähän kauempana pöydästämme ovelle päin pälyillen. Hetkonen, kundihan näytti tutulta.. "Elias!" hengähdin, ja käänsin äkkiä pääni kohti Siljaa. Tämä hymyili minulle ja muodosti huulillaan sanan "mene". Virnistin pienesti ja otin neuvosta vaarin, kävellen hupparini alareunaa näpräillen Eliaksen luokse. Tämä hätkähti huometassaan minut, hymyili pienesti ja tervehti minua tuttavallisesti. "Saako tähän istua?" kysyin, osoittaen vastapaista tuolia saman pöydän toisella puolella. Huomasin pojan vilkaisevan pikaisesti ovea, ennen kuin vastasi: "No joo, istu vaan". Hymyilin leveästi ja istahdin tuolille. "Etkö huomannut numeroani?" Elias kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Nyökkäsin pienesti. "Tietty huomasin, mutten ole... Kerinnyt soittaa" vastasin ja siirsin katseeni käsiini joita pitelin pöydällä. "Äh, ei se mitään". "Eikö varmasti?" "Aivan varmasti" Elias hymyili valloittavasti, kun vilkaisi taas ovea. "Tota, Henna... Mun pitäs kertoo sulle yks juttu..." hiljennytin pojan painamalla sormen tämän huulia vasten. "Anna mun sanoa ensin" vaadin. Elias näytti hieman hämmentyneeltä. "Uskon, että meillä molemmilla on sama asia mielessä" valaisin tätä ja hymyilin läpimästi. Elias näytti helpottuneelta ja hymyili minulle. Vastasin hymyyn, nojauduin hieman eteenpäin ja hipaisin hellästi tämän leukaa. "Mä tykkään susta paljon" kuiskasin hiljaa, ja painoin huuleni Eliaksen huulia vasten. Ehdin juuri ja juuri ajatella että tällä oli pehmeät huulet, kun kuulin takaamme kiukkuisen äänen: "ELIAS!? Kuinka helvetissä sinä kehtaat!?"

Ensimmäinen osa ensimmäisesti novellistani. :--D Aika lyhyt tuli, mutta se tuntui hyvältä lopettaa tuohon.. (: Well, enjoy! Musiikiksi sopii muuten tämä: http://www.youtube.com/watch?v=56gUuvv5l-s

"Yks, kaks, kolme, yks, kaks-- EI!" hieroin turhautuneena varpaitani, katsoen samalla murhaaalla katseella ylöspäin Juliusta. Poika oli tyypillinen murrosikäinen, naama täynnä finnejä, mielessä pelkästään tytöt, CS ja kaverit. Tämäkin tapaus tuntui kasvavan kumaraan, koko ajan vain pidemmäksi ja pidemmäksi vaatteiden tullessa yhä pienemmiksi. "Anteeksi, Henna, ei ollu tarkotus!" "Äh, tiedän sen, mutta" Nousin ylös Juliuksen viereen. Tämä oli ainakin 20cm minua pidempi "tämä oli jo kolmas kerta tänään. Tanssiharjoituksista ei tuu mitään jos sä koko ajan tallot mun varpaille!" Julius katsoi minua anteeksipyytävästi. Samassa tanssiopettajamme Riina pujotteli muiden tanssijoiden läpi luoksemme. "Julius, astuitko taas Hennan varpaille? Vai törmäsitkö toiseen tanssipariin?" Pienen hiljaisuuden jälkeen Julius vastasi arasti: "A-astuin... Taas." Tuhahdin hiljaa. Olin huomannut ärsyyntyväni helposti Juliuksen läsnäollessa, eikä tämän ujo olemus auttanut siinä ollenkaan. Olin aina viihtynyt paremmin reippaiden ja rentojen ihmisten kanssa, mutta minkäs teet kun tanssipariksi on jäljellä enää tohelo 14 - vuotias poika, joka pelkää tanssiopettajaammekin kuin kissa hiirtä. Julius vilkaisi minua platinanvaalean otsatukkansa takaa. Hän huomasi varmaan suuttumukseni, ajattelin. Sama se, ehkä hän vetäytyy harjoituksista ja minä saan uuden parin. "No, lauantaina taas uudestaan. Kello on nyt jo yli viisi, teidän on aika mennä kotiin." Riina huokasi hieroen silmälasiensa jättämää painautumaa nenällään. Mitä minä näiden onnettomien lasten kanssa teen... Nainen huokasi syvään kävellessään viimeisenä nuorisotalon salista, sammuttaen valot perässään.

Kotimatkan varrella sattui olemaan pieni kioski. Tavalliseen tapaani parkkeerasin punaisen Renault-pyöräni (jonka kunnosta ei muuten edes tarvitse puhua!) pyörätelineeseen. Kaivoin taskuani, hakien sormillani avaimia, jotka harmikseni olin jättänyt kotiin. Kirosin mielessäni, ja tiirailin hivenen lähistöä. Muita ihmisiä ei näkynyt, joskin yksi pariskunta lähipenkillä kuhertelemassa sekä pari minua nuorempaa poikaa. Tuskin pyörääni pöllittäisiin 10 minuutissa? Astelin siis sisään kauppaan. Purkkaa jauhava harjoittelija nojaili seinään kassan takana, mulkaisten minua pahasti, kuin olisin keskeyttänyt jotain tärkeääkin. Missähän vanha kunnon Marjo on? Mietin hipsiessäni juomaosastolle. Marjo oli vähän päälle viidenkymmenen vanha nainen, joka joka kerta kauppaan astuessani hymyili sydämmellisesti. Olin jo vanha tuttu rouvalle, sillä joka viikko muutaman vuoden aikana olin käynyt siinä samaisessa lähikioskissa. Asetin kassahihnalle Fanta-pullon, sanoin myyjälle hei ja hymyilin pienesti. "Mo" tyttö vastasi, joskin hän näytti siltä että olisi voinut heittää minut ulos. Hymähdin hiljaa ojentaessani rahat tytölle. Tyttö laski rahat, nostaen kohta hymyilevän  katseensa minuun. Hymy oli aitoa - aitoa vahingoniloa. "Täs o vaan 1,20" "Niin?" kysyin ihmeissäni. Eikös limu maksanut 1,18€, eli pyöristettynä 1,20€. "Se makso niinku euron ja nelkyt senttiä" harjoittelija töksäytti. Kirosin toistamiseen mielessäni, ja juuri kun olin kääntymässä viemään juoman takaisin kuulin äänen takaani: "Mä voin maksaa." käännyin ympäri, ja näin vieressäni vähän päälle 165cm pitkän, varmaan suunnilleen minun ikäiseni pojan, jolla oli vaaleansiniset silmät, tummanruskeat hiukset sekä varmasti maailman suloisin hymy. Myyjä näytti nyrpeältä, mutta otti kuitenkin pojan rahat vastaan. "Ki-kiitti" änkytin pojalle kun tämä käveli kanssani pihalle. "Ei mitään. Mä oisin ostanu energiajuoman, mut fyrkat ei riittänykkään" poika sanoi minua katsoen. Hymyilin vinosti, mutta siihen hyvä mieleni päättyikin. "Mun pyörä!" ähähdin: se oli varastettu. "Hemmetti soikoon..." kirosin, ja vilkaisin poikaa. Tämä katsoi minua vähän aikaa ihmeissään, kunnes taisi ymmärtää mistä oli kysymys. "Tota... Missä sä asut?" "Tässä ihan lähellä..." osoitin suuntaa kädelläni "Tuonne päin pari kilsaa". Poika hymyili, katsoen minua hivenen mietteliäänä. "Mäkin oon menos siihen suuntaan." "No kivat sulle" "Haluisitsä niinkuin kyydin? Tarakalla siis, mäkin oon pyörällä." poika sanoi, haroen hiuksiaan. Tyhmää pilata täydelliset hiukset noin, tuumasin, pojalle kuitenkin hymyillen. "No, kai se käy..." sanoin hetken mietittyäni. Jalkani olivat vielä vähän kipeät Juliuksen tallomisen jälkeen. Katseemme kohtasivat hetkeksi, tunsin punastuvani, ja käänsin pääni pois. "Mikä sun nimesi muuten on?" kysyin.  "Elias" tämä vastasi hymyillen. Kiva nimi, ajattelin, ja kohta Eliakseksi esittäytynyt poika kysyi minun nimeäni. "Henna" vastasin, Elias hymyili. "Kiva nimi." 

"Tääkö talo se on?" Elias kysyi. Matka sujui tavallisesti. Aluksi tuntui hämmentävältä istua lähes vieraan pojan tarakalla, ja vielä niin lähellä tätä! Olin pian hälynnyt olevani väsynyt, ja huomaamattani nojasin vähän Eliaksen selkää vasten. "Joo" vastasin. "Kiitos kyydistä muuten". "Ei mitään, noin nättiä tyttöä autan mielelläni" Elias vastasi, pienoisesti hymyillen. Jalkani muuttuivat hyytelöksi, ja tunsin punan nousevan jälleen kasvoilleni. Elias hivuttautui hivenen lähemmäksi minua, vieläkin hymyillen lämpimästi. Apua, entä jos se pussaa mua? ajattelin kauhuissani. En olisi valmis sellaiseen... Kuitenkin poika vain kietoi minut toverilliseen halaukseen, ja ennen kuin ehdin halata takaisin tämä nousi jälleen pyöränsä selkään, heilautti kättään tervehdykseksi ja lähti polkemaan poispäin. Katsoin haikeasti tämän perään. Tunsin jalkojeni tärisevän vieläkin, ja sykkeenikin tuntui kohonneen viime minuuttien aikana. Huokasin syvään, ja suljin hetkeksi silmäni. Hymy nousi väkisinkin huulilleni, kun ajattelin pojan enkelimäisi kasvoja, sydämen sulattavaa hymyä ja ihanaa tunnetta sydämessäni joka kerta kun Elias katsoi minua. Taidan olla ihastunut... Pahasti ihastunut.